Jäsendemokratian kunnioittaminen ei ole hölmöä

Vasemmistoliiton puoluekokous lähestyy, ja Arhinmäen väistyessä he valitsevat itselleen uuden puheenjohtajan. Ehdokkaita on kolme: Li Andersson, Jari Myllykoski ja Aino-Kaisa Pekonen.

Kuten Vihreät vuonna 2011 (ja taas 2017), Vasemmistoliitto järjestää puheenjohtajavaalista neuvoa-antavan jäsenäänestyksen. Äänestys on vain neuvoa-antava siksi, ettei Suomen yhdistyslaki salli sitovaa jäsenäänestystä. Ehdokkaista Li Andersson ja Aino-Kaisa Pekonen ovat kuitenkin sitoutuneet tyytymään jäsenäänestyksen tulokseen ja luopumaan kisasta, elleivät voita jäsenäänestystä.

Äänestystapa on sellainen, että jäsenet voivat kirjoittaa äänestyslippuihinsa mieluisuusjärjestyksessä useammankin ehdokkaan. Ellei kukaan ehdokas saa puolia ykkösäänistä, vähiten ykkösääniä saanut putoaa pois, ja häntä kannattaneet äänestyslaput siirtyvät kannattamaan lipulle kakkoseksi merkittyä ehdokasta.

Tämänpäiväisissä Helsingin Sanomissa pääkirjoitustoimittaja Marko Junkkari kirjoittaa räväkällä otsikolla Li Anderssonin lupaus oli hölmö, että lupaus poisjäämisestä oli hätiköity ja saattaa jopa vaarantaa jäsenistön tahdon toteutumisen. Hän perustelee tätä mm. sillä, ettei jäsenäänestys täytä ns. Condorcet’n kriteeriä, jonka mukaan ehdokas, joka pareittaisissa vertailuissa voittaa kaikki kilpakumppaninsa, pitäisi valita.

Condorcet’n kriteeri on ihan kiva, mutta ei oikeastaan liity tähän asiaan millään lailla. On nimittäin niin, että vaikka jäsenäänestyksen vaalitapa ei täytä Condorcet’n kriteeriä, ei sitä täytä myöskään puoluekokouksessa käytettävä kaksivaiheinen vaali, jossa kaksi eniten ääniä saanutta pääsee toiselle kierrokselle. Voisi olla kiinnostavaa pohtia, pitäisikö puheenjohtajavaalissa käyttää Condorcet’n kriteeriä, mutta se olisi kokonaan toinen keskustelu.

Jäsenäänestys ja puoluekokouksen äänestys ovat melkein samanlaisia

Junkkari pitää ongelmallisena, että jäsenäänestyksessä käytössä olevassa vaalitavassa äänestäjä ei äänestäessään tiedä, ketkä ovat toisella kierroksella. En osaa nähdä tätä suurena ongelmana. Jos nimittäin äänestäjän ykkösehdokas pääsee toiselle kierrokselle, hän on edelleen ykkösehdokas. Jos taas ykkösehdokas putoaa, pöljempikin äänestäjä on varmaan osannut laittaa kaksi muuta ehdokasta paremmuusjärjestykseen.

Ainoa ero tulee tapauksessa, jossa joku on äänestänyt ensimmäisellä kierroksella ehdokasta X, mutta haluaa äänestää toisella kierroksella ehdokasta Y, vaikka ehdokas X on päässyt toiselle kierrokselle. Jotakin tällaista taisi tapahtua vuoden 1956 presidentinvaaleissa, kun Kekkonen valittiin, mutta vaikea tällaista taktikointia on erityisen hienona demokratiana pitää.

Voiko ehdokkaan poisjäänti vaikuttaa tulokseen?

Oikeastaan ei pitäisi pohtia Condorcet’n kriteeriä, vaan sitä, onko vaalitapa riippumaton irrelevanteista vaihtoehdoista. Voisiko käydä niin, että häviäjäksi jäävän ehdokkaan X poisjäänti vaaleista muuttaisi tulosta niin, että valituksi ei tulisikaan Y vaan Z?

Ajatellaanpa argumentin vuoksi, että puoluekokousväki edustaa näkökannoiltaan jäsenistöä niin, että puheenjohtajaehdokkaita kannatetaan samassa suhteessa. Oletetaan myös, ettei puoluekokousväki yrittäisi taktikoida vuoden 1956 presidentinvaalien tapaan.

Jos molemmat jäsenäänestyksen häviäjät luopuvat kisasta, puoluekokoukselle jää vain yksi ehdokas, joka on jäsenäänestyksen voittaja. Ei siis mitään ongelmaa.

Jos jäsenäänestyksen ensimmäisen kierroksen häviäjä luopuu, mutta toisella kierroksella hävinnyt ei, puoluekokous äänestää kahdesta ehdokkaasta. Tämä äänestys on oleellisesti ottaen uusinta jäsenäänestyksen toisesta kierroksesta, ja sama voittaja sieltä tulee, jos puoluekokousväen näkemykset edustavat jäsenistöä. Ei taaskaan ongelmaa.

Mielenkiintoinen tapaus on, jos jäsenäänestyksen ensimmäisen kierroksen häviäjä ei luovu, mutta toisen kierroksen häviäjä luopuu. Tässä ensimmäisen kierroksen häviäjän olisi oltava Myllykoski, joka ei ole luvannut luopua. Jos jäsenäänestyksen toisella kierroksella Nainen1 voittaa Naisen2, ja Nainen2 tällä perusteella luopuu kisasta, puoluekokouksen pitäisi äänestää Nainen1 vastaan Myllykoski.

Teoriassa olisi tässä tilanteessa mahdollista, että Naisen2 kannattajat puoluekokouksessa eivät kunnioittaisi Naisen2 esittämää toivetta jäsenäänestyksen tuloksen kunnioittamisesta, vaan äänestäisivät Myllykoskea, joka tulisikin lopulta valituksi. Tämä lienee lähinnä teoreettinen mahdollisuus.

Yhteenvetona

Vaalijärjestelmät ovat kimurantteja kapistuksia. Teoriassa voisi käydä niin, että ehdokkaan vetäytyminen vaikuttaisi tulokseen, mutta tuskin käytännössä. Se, että puheenjohtajaehdokas ilmoittaa kunnioittavansa jäsenäänestyksen tulosta, ei uhkaa jäsenistön tahdon toteutumista.

Jäsenäänestykseen sitoutuminen päinvastoin auttaa jäsenistön tahtoa toteutumaan siinäkin tapauksessa, että puoluekokousväen mielipiteet jostakin syystä jakautuisivat toisin kuin jäsenistön. Lisäksi menettely antaa jäsenistölle sen äänivallan, joka heille modernissa puoluedemokratiassa kuuluu. Hölmöä se ei ole.

Mainokset