Kysymys kunnanhallitukselle: Siuntion talousarvion 2013 toteutuminen

Siuntion kunnan talousarvio sisältää vuodelle 2013 verotuloja kaikkiaan 26,245 milj. euroa, mikä on 6,0 % ja 1,485 milj. euroa enemmän kuin vuoden 2012 toteutunut verokertymä. Samoin kunnallisverotulojen on arvioitu lisääntyvän yli 5 % vuodesta 2012 vuoteen 2013.

Verotulojen kehitys ei ole ollut näin suotuisaa. Verohallinnon julkisten tilastojen mukaan Siuntion tammi-toukokuussa 2013 saamat kunnallisverotilitykset ovat päinvastoin olleet 1,5 % alemmat kuin vastaavana aikana vuonna 2012. Jos kehitys jatkuu samanlaisena loppuvuoden, kunnallisverokertymä vuonna 2013 jää 1,6 milj. euroa budjetoitua pienemmäksi.

Tekninen lautakunta on arvioinut voivansa myydä 15 omakotitonttia yhteishintaan 0,9 milj. euroa. Toukokuun lopussa tontteja oli myyty vasta kaksi. Jos kehitys jatkuu samanlaisena loppuvuoden, myyntitulot uhkaavat jäädä yli 0,5 milj. euroa arvioitua pienemmiksi.

Erikoissairaanhoitoon on vuodelle 2013 budjetoitu 6,588 milj. euroa, mikä on 0,122 milj. euroa vähemmän kuin vuoden 2012 toteutuneet erikoissairaanhoidon toimintamenot.

Edelleen kuntalain 65 § 5 mom mukaan

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Edellä olevan perusteella ja kunnanvaltuuston työjärjestyksen 6 §:ään viitaten esitämme kunnanhallituksen vastattavaksi seuraavan kirjallisen kysymyksen:

Pitääkö kunnanhallitus vuoden 2013 talousarviota realistisena, ja mihin toimenpiteisiin kunnanhallitus on varautunut ryhtymään, mikäli osoittautuu, ettei vuoden 2013 talousarviolla ole edellytyksiä toteutua?

Siuntiossa 17. päivänä kesäkuuta 2013

Harri Haanpää [ja 8 muuta valtuutettua useimmista valtuustoryhmistä]

[Tämä kysymys käsiteltäneen niin, että kunnanhallitus esittää vastauksen ensimmäisen lomien jälkeisen valtuuston kokouksen yhteydessä.]

[Päivitys 18.6.: Laadin tämän alun perin työjärjestyksen 7 § mukaisena kyselytuntikysymyksenä, mutta valtuuston kokouksen 17.6. yhteydessä riittävän moni valtuutettu allekirjoitti sen niin, että se voidaan käsitellä 6 § mukaisena kirjallisena kysymyksenä.]

Mainokset

2 thoughts on “Kysymys kunnanhallitukselle: Siuntion talousarvion 2013 toteutuminen”

  1. Tämä on täyttä asiaa! Kunnanhallituksen olisi jo pitänyt tehdä jotain! Tämä on suora epäluottamuslause kunnanhallitukselle.

    1. Kiitos! En suinkaan tarkoita tätä epäluottamuslauseeksi, muutenhan olisi varmaan yrittänyt kerätä neljäsosan valtuutetuista nimet aloitteeseen kunnanhallituksen erottamiseksi. Tällä kysymyksellä yritän herätellä keskustelua siitä, mikä kunnan taloudellinen tilanne oikein on, ja mitä sille voisimme tehdä.

      Vuoden 2013 budjetti laadittiin ilman, että oli oikein hyvää kuvaa siitä, miten vuosi 2012 meni. Nyt toivoisin edes, että vuoden 2014 budjettia laadittaessa olisi realistinen käsitys siitä, missä vuonna 2013 mennään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s