Siuntion talouden tasapainotusohjelman synnystä

(Tämä kirjoitus on julkaistu Kirkkonummen Sanomissa 3.6.2010.)

Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston on hyväksyttävä budjetin yhteydessä talouden tasapainotusohjelma, jos kunnan taseeseen on kertynyt alijäämää, jota ei saada katettua enintään nelivuotisena suunnitelmakautena. Kuten lähes kaikissa asioissa, kunnanhallituksen on valmisteltava kunnanvaltuustolle esitys hyväksyttäväksi. Kunnanhallitus voi nimetä työryhmän valmistelemaan esitystä.

Näin Siuntiossa meneteltiin. Kunnanhallitus nimesi ohjausryhmän valmistelemaan konsultin kanssa tasapainotussuunnitelmaa ja laati tämän työn pohjalta esityksen kunnanvaltuustolle, joka hyväksyi toimenpideohjelman 12. huhtikuuta.

Kunnanvaltuuston kokouksessa 10.5. jätettiin sekä kuntalaisaloite että neljän kokoomuslaisen ja kahden sitoutumattoman allekirjoittama valtuustoaloite, joissa vaadittiin saada tietää, kuka on muuttanut toimenpideohjelmaa ennen sen tuloa valtuustoon. Vastaus on tietenkin kunnanhallitus: ohjausryhmä teki valmistelutyötä kunnanhallitukselle, joka puolestaan valmisteli sen pohjalta esityksen kunnanvaltuustolle. Näin asia eteni ja näin sen kuuluikin edetä.

En tiedä, moniko aloitteisiin osallistunut tiesi allekirjoittaessaan, että on kunnanhallituksen tehtävä valmistella toimenpideohjelma valtuuston päätettäväksi. Selvää kuitenkin on, että juristina ja helmikuussa erotetun kunnanhallituksen puheenjohtajana ainakin Janne Laakkosen täytyi tämä tietää. Kuntalaisaloitteen esitellyt Heikki Valtavaarakaan ei halunnut kuulla vastauksia, kun kunnanhallituksen jäsenet tarjoutuivat niitä hänelle heti aloitteen jättämisen jälkeen antamaan. Miksi vaivautua edes kysymään, kun Laakkonen tiesi vastauksen jo valmiiksi ja Valtavaara ei sitä halunnut kuulla? Jos kyse todella olisi ollut vilpittömästä tiedonhalusta, asia olisi selvinnyt paljon helpommin kysymällä vaivihkaa keneltä tahansa kunnanhallituksen jäseneltä. Ehkä on hauskempaa meuhkata lehdissä.

On yleisesti tiedossa, että Siuntion Kokoomuksessa ovi on viime aikoina käynyt tiuhaan. Uuteen kunnanhallitukseen löytyi tästä huolimatta vielä kolme vastuullista ja yhteistyökykyistä kokoomuslaista, ja kunnanhallituksen yhteistyö toimii hyvin. Sen sijaan Laakkosen-Valtavaaran linjan mukainen populistinen vouhkaaminen ei millään lailla edistä kuntalaisten etua.

Harri Haanpää
kunnanhallituksen jäsen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s