Haavisto: Irti virallisesta unelmasta

Muutama kuukausi sitten löysin Jyväskylän kirjaston poistohyllystä Pekka Haaviston vuonna 1983 toimittaman kirjan ”Tehtävä napapiirillä – kadonnutta aatetta metsästämässä”. Kirjan ensimmäinen artikkeli on Pekka Haaviston itsensä kirjoittama ”Irti virallisesta unelmasta”. Kahdenkymmenenseitsemän vuoden takaisenakin se on yhä mykistävän ajankohtainen. Eräät vain ovat edellä. (Teksti siis on Haaviston, mahdolliset lyöntivirheet minun tekstiä kopioidessani tekemiä.)

Irti virallisesta unelmasta

Pekka Haavisto

Ne sanovat Suomen olevan niin pienen maan, että tänne mahtuu vain yksi ajatus kerrallaan – niiden ajatus. Yksityiselle ihmiselle se ajatus näyttäytyy virallisena unelmana; raameina, joihin kunkin olisi oma onnensa täällä ripustettava.

Virallinen unelma, jonka pauloissa olemme viime vuosikymmenet eläneet, käynnistyi sotien jälkeen sotakorvausten maksamisena ja maan jälleenrakentamisena. Puoli miljoonaa siirtolaista asutettiin uudestaan, puuta myytiin, peltoa raivattiin, metalliteollisuus tehtiin tyhjästä. Näin saatiin joutuisasti kulumaan 40-luvun loppu ja 50-luku.

Tuonti oli pitkään tiukasti säännösteltyä. Mutta kun vauhtiin päästään, kuka nyt ajelisi Mossella tai imuroisi pahvikuorisella tsekkiläisellä pölynimurilla koko ikäänsä? Länsimainen kulutustaivas aukesi vähittäin 60-luvun alkupuolella tullien asteettain poistuessa. Myöhemmin vapaata kauppaa vielä vauhditettiin EFTA- ja EEC-sopimuksin. Vapaassa kaupassa tulevat kalsarit, pölynimijät ja muut tarvekalut sieltä, missä niitä halvimmin tehdään: missä suuruuden, massatuotannon ja halvan työvoiman edut parhaiten kyetään yhdistämään. Se on yksi kansantalouden viisauksista.

“Pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa” tuli yhdeksi virallisen unelman suurista iskulauseista. Kansainvälinen kilpailu oli “yhä kiihtyvää”, se “vaati” meiltä sitä ja tätä: kannattamattomien tuotannonalojen karsimista, pienyrityisten nujertamista suurten yksiköiden ja koneistamisen eduksi, kannattaville aloille investoimista.

Maanviljelyksessä oli väkeä liikaa, liukuhihnan äärellä liian vähän. Maaseudulta oli irrotettava väkeä uusiin teollisuustyöpaikkoihin “kasvukeskuksissa”. Yksi perinteinen elämänmuoto – omavaraisuus, pienviljely, käsityöläisyys – tehtiin kertaheitolla kannattamattomaksi ja aatteellisesti “vanhanaikaiseksi” ja “takapajuiseksi”. Pellon paketoinnista maksettiin, lehmästä sai tapporahan – ja viesti meni perille. Puoli Suomea lähti liikkeelle, uusille paikkakunnille, uuteen naapurustoon. Suuri liikekannallepano tuotti työvoimaa myös Ruotsin teollisuuden tarpeisiin.

Maaseutu tyhjeni, elinkeinot muuttuivat ja jotkut elämänmuodot tehtiin mahdottomiksi. Mutta ei sattumalta. Vaan siksi, että oli unelma. Virallinen unelma: maan talouselämän modernisointi, yhtyminen teollisuusmaiden vauraaseen joukkoon, aikomus menestyä kansainvälisessä kultapossukerhossa.

Jos viime vuosikymmenten politiikkaa voi kritisoida paljosta, niin ei ainakaan siitä, ettei se olisi saavuttanut tavoitteitaan. Talous on modernisoitu, kansainvälisessä kilpailussa menestytään ja väki on siirtynyt maataloudesta teollisuuteen ja palveluammatteihin.

Virallista unelmaa ei kai voi syyttää sellaisesta, mitä se ei koskaan luvannutkaan.

…niin että karjakkokin ymmärtää

Unelman kauppaamisessa on aina oma taitonsa. Mökin miestä, muijaa ja tenavia ei ehkä pari vuosikymmentä sitten saatu suoraan hihkumaan vapaakaupan riemullisuuksista tai teollisuuden kasvattamisesta. Tuskin edes “kansainvälisessä kilpailussa menestymisen” maaginen loitsu vielä sai ketään vaihtamaan tölliään ja isiltä perittyä ammattiaan kirkonkylän kaksioon, lähettämään mukuloita Ruotsiin töihin.

Virallinen unelma kaupattiin joukkotiedotuksen ja mainonnan kautta kehityksenä, edistyksenä, sivistyksenä, muotitietoisuutena, elintason nousuna… Kuka nyt haluaisi jättäytyä kehityksestä sivuun?

Tavaroihin liitettiin statusta: asemaa, arvostusta, menestystä, kateellisia katseita, rakkautta, isorintaisia naisia, fiksuja lapsia… “Tiilitalossa asuu onnellinen perhe.” Köyhyys täytyi modernisoida. Ennen oli köyhä se, jolla ei ollut kenkiä – nyt se, jolla ei ollut varaa lentää lomallaan seiväsmatkoille Kanariansaarille.

Betonikolosseihin alettiin sisustaa “kauniita koteja” väritelkkareineen, leivänpaahtimineen, munankeittäjineen, nahkakalustoineen, kristallikruunuineen, lampetteineen… Virallinen unelma heilautettiin yksilötasolle esineonnena. Kehitettiin valtava määrä uusia tuotteita kulutettavaksi; ja ne kuluivat. Tuotteiden kesto suunniteltiin rajalliseksi, mallit vanhennettiin nopeasti, huolto tehtiin vaikeaksi ja kalliiksi. Keksittiin kertakäyttöaate. Mainonnalla luotiin uusia “tarpeita” viikottain. Kauppa kävi, ja kansantuote kasvoi.

Maan suurin aikakauslehti 70-luvun alussa, Hymy, kehotti avustajaansa kirjoittamaan “niin että karjakkokin ymmärtää”. Sitä teki koko kaupallinen joukkotiedotus: siirsi virallista unelmaa yksilötasolle esineonnen ja katteettomien haaveiden muodossa, uusia kulutustottumuksia luoden.

Ja hymy kuin teipillä tehty

Virallinen unelma toteutui, yksityiset särkyivät. Yksityisen ihmisen elämäntarina ei ole vapaakauppaan liittymistä, tuontisäännöstelyn loppumista, teollisuuden nousemista. Se voi olla perheen hajaantumista ja hajoamista – isoäiti 750 kilometrin päässä, naapureiden menettämistä, yksinäisyyttä, vieraantumista, elämän merkityksettömyyden tuntua, työttömyyttä, asunnottomuutta, alituista muuttamista työpaikkojen perässä, katkeroitumista, apatiaa, alkoholiongelmia, sairautta…

Joka toinen sairaansija on mielenterveysongelmista kärsivien miehittämä. Se ei kuulunut suunnitelmaan. Eivät myöskään nuoriso-ongelmat (onneksi keksittiin panssarilasi!), ympäristön kurjistuminen, yhteisöllisyyden katoaminen elämästä… Niitä ei kukaan tullut laskeneeksi – eikä niiden kustannuksia. Mutta lisäähän jokainen rakennettava mielisairaalakin bruttokansantuotetta! (Taputuksia.)

Se mikä ei kuulunut suunnitelmaan, oli “haitallista lieveilmiötä”, ellei sitten “välttämätöntä pahaa” tai peräti “hintaa, joka korkeasta elintasosta on maksettava”. Lieveilmiöt – ympäristöongelmat, sosiaaliset ongelmat – eivät ole niitä “realiteetteja”, joiden mukaan politiikkaamme on ohjailtu. Hieman erikoisesta “realiteettien tajusta” puhuu tosin omaa kieltään sekin, että Suomen puhutuimpia ongelmia ovat monina vuosina olleet maatalouden ylituotanto-ongelmat (voivuori, viljavuori…) – samaan aikaan, kun noin 50 000 lasta päivässä on kuollut, valtakunnanrajojemme ulkopuolella, aliravitsemukseen ja siitä johtuviin puutostauteihin.

Herra Mäntti ei enää äänestä

Realiteettien nimissä on uhrattu maisemaa, ympäristöä, terveyttä, luontoa, turvallisuutta, ihmissuhteita – asioita, joita monet ihmiset ovat lopulta valmiit nimeämään elämässä kaikkein tärkeimmiksi.

Niinpä herra Mäntti – monien muiden muassa – on kokonaan jättänyt äänestämisen, kun ei mitään parempaakaan näytä olevan luvassa. Kun hänen kannaltaan kaikkein tärkeimmät, uskaltaako sanoa polittisimmat, kysymykset jatkuvasti päätöksenteossa sivuutetaan ja lakaistaan maton alle. Ehkä Mäntti on jo siirtynyt suoraan toimintaan Lappajärven tai Koijärven kaltaisissa kansanliikkeissä, tai suoraan omassa korttelissaan – hyvä niin. Useimmissa tapauksissa lienee vain liu’uttu löyhään passiivisuuteen, koko politiikan leimaamiseen “likaisena pelinä”, josta on paras pitää näppinsä erossa, jos haluaa säilyttää sielunsa kirkkauden.

Pesosen-Sänkiahon tutkimuksen (-79) mukaan neljä viidestä suomalaisesta ajattelee politiikasta, että “hänenlaisensa ihminen ei aina ymmärrä mitä oikein on tekeillä”. – Silloin ei kai voi muuta tehdäkään kuin jättää äänestämisen. En-oikein-ymmärrä-mitä-on-tekeillä -ihmisiä on äänestäjäkunnan lisäksi varmasti kosolti politiikan ammattilaisissakin, sillä niin vähän aatteellisia tai laajempia asioita on viime vuosina saatu poliitikkojen ringistä kuulla. Vai eivätkö ne kiinnosta tiedotusvälineitä yhtä paljon kuin hyväntekeväisyysnaamiaiset?

Puolueet ovat viime vuodet vain kasvottomasti markkinoineet samaa, virallista unelmaa äänestäjilleen valvoen taustaryhmiensä etuja tuon unelman toteutuksessa. Ajan suurista kysymyksistä – esimerkiksi uusista ydinvoimahankkeista – ollaan mieluiten vaiti. Kulissin takana mielipiteet eroavat jyrkästi, eikä yhtenäistä kantaa ole – ennenkuin se äänestyksessä puoluekurilla saadaan aikaan.

Uusi politiikka

Puolen vuosisadan takaisille unelmille voi nostaa hattua, mutta ne eivät kaipaa toimijoita enää puolestaan. Kuitenkin puoluekenttämme on muodostunut silloin, kun vaadittiin 8-tuntista työpäivää tai ratkottiin kieliriitoja. On aika asettaa kyseenalaisiksi asetelmat, jotka syntyivät vuosisadan alkupuoliskolla.

Uuden politiikan täytyy olla toisenlaisten unelmien esiinnostamista. Sen täytyy asettaa kyseenalaiseksi se lattea ja yksioikoinen ihmiskäsitys, jolle koko taloudellinen yltäkylläisyytemme ja esineonnemme on rakennettu: ihminen on enemmän kuin tuottaja ja kuluttaja – ja aika paljon enemmän!

Toiminnan on palattava juuriin: kansalaistoimintaan, omatoimisuuteen, vastuun ottamiseen omasta lähiympäristöstä. Kun Tjäreborg alkaa myydä meille kesää ja kävelemisestä tehdään muotia, on tullut aika iskeä takaisin. Yhä useampi elämänalue on joutumassa kapitalismin kurimukseen ihmissuhteita ja rakkautta myöten. On vapaa-ajan teollisuus, viihdeteollisuus, muotiteollisuus, matkailuteollisuus, rakkausteollisuus. Tänään myydään sitä, mikä vielä eilen oli ilmaista.

Tätä kehitystä on murrettava sisältä käsin, vaihtamalla tuotteita ja palveluksia, yhteistoiminnalla, luomalla itsenäisempiä saarekkeita tämän yhteiskunnan sisään. Tunkeilevaa kapitalismia vastaan voidaan iskeä takaisin vain anti-kapitalismilla: talkootyöllä, osuuskuntien perustamisella, kollektiiveilla, omien työverstaiden pystyttämisellä, korttelitoiminnalla.

Poliittista koneistoa on käytettävä uusien elämänmuotojen mahdollistamiseen. Virallinen unelma voidaan syrjäyttää monilla elämänaluella: asumisessa, työssä, perhe-elämässä… On tehtävä tilaa käsityöläisyydelle, pienviljelyllä, osa-aikatyölle, kortteliverstaille, hyötyajattelusta vapaalle tieteelle – ja taiteelle.

Varastettu tulevaisuus

Lattea ja tukahduttava virallinen esineunelma on monopolisoinut myös tulevaisuuden itselleen: esitetään toinen toistaan mielikuvituksellisempia teknisiä fantasioita, joissa ihmisen osuus jää yhä hämärämmäksi. Näin tulevaisuus lähetessään käy yhä etäisemmäksi. Missä viipyvät sosiaaliset unelmat? Vai olemmeko matkalla avaruuteen siirrettyyn villiin länteen, jossa saluunan nopein vetää laseraseensa ensiksi?

Tekniset unelmat laukkaavat hurjaa vauhtia, mutta ihminen näyttää säilyvän entisellään. Kun automaatio jonakin päivänä – esimerkiksi huomenna – vapauttaa ihmisen raskaasta työstä, niin mikä lopulta vapautuu? Vain valmiiksi hiottu palikka, joka aikanaan sopi oikein hyvin systeemin koneistoon, mutta jäi nyt tarpeettomaksi teknisen kehityksen myötä? Onko enää mitään mikä vapautuu, kun ensin on jyrätty, kahlittu ja lannistettu?

Kriisissä onkin siis kansalainen. Kansalainen, joka ei jaksa eikä uskalla lähteä raivaamaan omaa unelmaansa tulevaisuuteen. Joka ei uskalla kieltäytyä tarjotusta lokerosta, valmiista putkesta, järjestetystä ohjelmasta, annetuista valinnanmahdollisuuksista. Kansalainen, joka kulkee valtiossa kuin valintatalossa, täyttää kärrynsä, menee kiltisti kassajonoon ja kaivaa lompakkonsa esiin.

Jokainen voi kuitenkin asettaa kysymyksen: haluanko tehdä työtä suuressa vai pienessä yksikössä? Kotonani vai yhteisellä työpaikalla? Kertakäyttötavaraa vai ekologisesti järkeviä tuotteita? Kuinka paljon? Missä haluan asua? Yksin? Yhdessä? Perheen kanssa? Kollektiivissa?

Ne ovat unelmia – se myönnettäköön. Mutta ne on asetettava, ellei halua ajopuuksi. Niiden toteuttaminen tässä maailmassa, tässä ajassa, on politiikkaa. Tulevaisuutta rakennetaan tänään. Se mitä sinne halutaan, on pantava tänään alulle. Se mitä sinne ei haluta, on pysäytettävä tänään.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s