Vaalirahoitussotkuista eteenpäin

Suomen poliittista keskustelua viime aikoina hallinnut vaalirahoitusskandaali (YLEn uutisia aiheesta) ei totisesti ole mieltäylentävä soppa. Päätöksentekojärjestelmä on pahemmin korruptoitunut kuin monikaan osasi aavistaa. Lokaa on tarttunut kaikkiin kolmeen suurimpaan puolueeseen, mutta ehkä eniten Keskustaan ja pääministeri Vanhaseen. Tällainen tapa hoitaa asioita ei vastaa kansalaisten oikeustajua.

Asiasta on noussut aivan aiheesta hirmuinen haloo, ja uusia paljastuksia on tullut jatkuvasti. Pikkuhiljaa pitää kuitenkin pohtia, miten tästä jatketaan. Ainakin kolmea asiaa voidaan vaatia aivan perustellusti:

  1. Pääministerin on erottava, sillä on täysin kestämätöntä, että hän on ottanut vastaan vaalitukea yleishyödyllisiltä säätiöiltä, joille myönnetyistä rahoista on ollut itse päättämässä.
  2. Eduskunta on hajotettava ja on pidettävä uudet eduskuntavaalit, sillä salattu vaalirahoitus on vaikuttanut eduskuntavaalien tulokseen ja sitä kautta hallituksen kokoonpanoon.
  3. On laadittava uutta lainsäädäntöä, joka määrittää paljon entistä tarkemmat pelisäännöt vaalirahoitukseen. Kansalaisilla on oikeus tietää, keneltä puolueet ottavat rahaa vastaan eli kenen asiaa ne ajavat.

Ottaisin mielelläni nämä kaikki. Pelkään vain pahoin, että kaikkia näitä ei voi saada. Pääministerin vaihtaminen ei juuri vaikuttaisi mitään, sillä keskustalla ei ole ketään Vanhasen tilalle. Jos taas eduskunta hajotettaisiin, kohu unohtuisi uusia vaaleja odotellessa, ja kaikki jatkuisi kuten ennenkin – muutamat nokkamiehet vain vaihtuisivat.

Ryvettyneet puolueet pääsisivät liian helpolla, jos tämä sotku kuitattaisiin pääministerin tai hallituksen erolla. Parempi on vaatia, että ne siivoavat sotkunsa itse ja takaavat, ettei se toistu. Harvoin on niin oivallista tilaisuutta korjata vaalirahoituksen sääntöjä kuin nyt, kun yleinen mielipide painokkaasti vaatii uudistuksia ja oikeusministerinä on Vihreiden Tuija Brax – Vihreät sentään ovat julkistaneet rahoituksensa vapaaehtoisesti jo vuosia sitten ja johdonmukaisesti vaatineet lisää avoimuutta. Tarastin työryhmä on valmistellut vaalirahoituslain uudistusta, ja hallitus antaa tiedonannon aiheesta ensi keskiviikkona. Tiedonannon on kyllä syytä olla vakuuttava.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s