Kuntalaistilaisuus asemanseudusta

Keskiviikkona järjestettiin kuntalaistilaisuus, jossa esiteltiin suunnitelmia aseman eteläpuolisen alueen rakentamiseksi yhteistyössä Asuntosäätiön kanssa. Vaikka tilaisuudesta oli tiedotettu mm. Kirkkonummen Sanomissa, yleisöä ei ollut pariakymmentä enempää. Siuntion Vihreät olivat seitsemän hengen delegaatiollaan hyvin edustettuina.

Aluksi kunnanjohtaja Henrik Sandström esitteli Siuntion yleisiä kehityssuunnitelmia. Tavoitteena on, että 50 % kunnan kasvusta suuntautuisi asemanseudun alueelle, mutta nykyisellään osuus on jäänyt noin 30 %:iin. Vuonna 2040 kuntakeskuksen alueella asuisi 4700 henkeä, missä olisi lisäystä nykyiseen 2648. Kuntakeskuksen suuri etu on tietenkin rautatie; nykyisellään noin puolet Siuntion työvoimasta on töissä pääkaupunkiseudulla ja vielä 15 % Kirkkonummella. Tässä hankkeessa on kyse aseman eteläpuolisesta noin 10 hehtaarin alueesta, jolle on kaavailtu asuntoja 800—1000 hengelle.

Seuraavaksi Asuntosäätiön toimitusjohtaja puhui kauniisti kumppanuudesta ja asukasyhteistyöstä sekä kohtuuhintaisesta asumisesta kilpailutekijänä. Hän kertoi, että tarkoitus on järjestää kevään mittaan vielä kolme asukaskokousta ja syksyllä vielä lisää, ja että tavoitteena olisi saada alueen kaava valmiiksi ensi vuoden aikana.

Asuntosäätiön Jorma Peltomäki jatkoi teknisemmillä asioilla ja pohti mahdollisia uhkia asumisen kohtuuhintaisuudelle, kuten maan hinta ja yhä kiristyvät rakentamisen normit. Ehkä eniten tässä herätti keskustelua autojen sijoittaminen alueelle: kaduilla autot veisivät julmetusti tilaa, kun taas parkkipaikka talon alla maksaisi hänen mukaansa noin 500 euroa per asuinneliö.

Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen oy:n Petri Rouhiainen esitteli alkuun joitakin toimistonsa aiemmin suunnittelemia ja sitten Siuntiota koskevia ajatuksiaan. Hän näki alueen suunnittelua ohjaavina siuntiolaisina arvoina mm. luonnonläheisyyden, yhteisöllisyyden ja turvallisuuden ja piti tavoitteina energiatehokkuutta, ekologisuutta, tiiviyttä ja puutarhamaisuutta.

Illan herättelevin puheenvuoro tuli Uudenmaan ympäristökeskuksen Anssi Savisalolta. Lähtökohtana on, että meidän on pienennettävä hiilidioksidipäästöjämme 20—30 % vuoteen 2020 mennessä ja 80 % vuoteen 2050 mennessä, eikä ole varmaa, riittääkö sekään. Pohtiessamme nyt alueen rakentamista meidän ei pidä ajatella, millaisia rakennuksia haluamme siellä olevan 10 vuoden kuluttua, vaan katseen on oltava paljon kauempana – nyt rakennetut talot ovat siinä vielä sadan, kahdenkinsadan vuoden kuluttua. Savisalo kertoi, että Siuntiolla on nyt suorastaan erinomainen mahdollisuus toimia uudenlaisen raideliikenteeseen perustuvan kestävän kaupunkiajattelun pilottihankkeena. Hän mainitsi Ledgeworth-puutarhakaupungin, kertoi Göteborgin Lindåsiin rakennetusta matalaenergiataloalueesta ja brittiläisestä BedZED-alueesta ja haastoi meitä katsomaan rohkeasti tulevaisuuteen. Siuntio voisi profiloitua aivan uudenlaisena ekologisena kaupunkialueena.

Vapaassa keskustelussa toivottiin erityisesti kevyen liikenteen yhteyksien painottamista suunnittelussa ja kivijalkakauppoja taloihin. Ehkä ainoa vakavampi särö muuten vallinneeseen yksimielisyyteen tuli, kun alettiin pohtia, mitä alueen tiivis rakentaminen käytännössä tarkoittaisi: toisten näkemysten mukaan aivan aseman kupeessa voisi olla jopa viisikerroksisia kerrostaloja, mistä korkeus voisi asteittain laskea alueen etelälaitaa lähestyttäessä, kun taas toiset olisivat hampaita kiristelemättä valmiit hyväksymään enintään kaksikerroksisia taloja.

Tiiviyden ja puutarhamaisuuden tasapainon löytäminen onkin haastavaa. Korkea rakentaminen johtaisi tiiviiseen yhdyskuntarakenteeseen, mikä olisi varmaankin ekologisesti edullista, mutta muuttaisi Siuntion keskustan ilmeen melko kaupunkimaiseksi – ja muuttaisiko kukaan Siuntioon asuakseen kerrostalossa? Väljempi rakentaminen taas ehkä miellyttäisi silmää enemmän, muttei ehkä sittenkään toisi Siuntion keskustalle kaivattua kriittistä massaa, jotta alue voisi kehittyä ja sen palvelut parantua.

Suunnittelu jatkuu, ja Anja Mäkeläinen kutsuikin kuntalaiset seuraavaan yhteiskokoukseen, jonka ajankohdaksi kaavailtiin alustavasti 21.1.2009 klo 18.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s