Inkoo ja Siuntio – sisarukset eri teillä

[Julkaistu Länsi-Uusimaassa 17.12.2011.]

Inkoo ja Siuntio ovat sisarukset: kaksi 6.000 asukkaan kaksikielistä kuntaa Länsi-Uudellamaalla. Kuntaliitosasiassa sisarukset ovat valinneet eri tien.

Molemmat osallistuivat esiselvityksiin kuntaliitoksista Kirkkonummen ja Lohjan suuntaan. Kun Kirkkonummi kesäkuussa 2010 ilmoitti, ettei ole kiinnostunut kuntaliitoksesta, tiet erosivat: Siuntio aloitti neuvottelut kuntaliitoksesta Lohjan kanssa, mutta Inkoo ei lähtenyt mukaan.

Siuntio, Lohja ja Nummi-Pusula päättivät kuntaliitoksesta 9. marraskuuta. Nykyisellään sekä Inkoo että Siuntio järjestävät terveydenhuoltonsa yhdessä Lohjan kanssa, joten Siuntioon tämä tuskin ainakaan sosiaali- ja terveydenhuollon osalta suuresti vaikuttaa. Sosiaali- ja terveydenhuollon LOST-yhteistyö on irtisanottu päättyväksi kuntaliitoksen ajateltuun ajankohtaan, joten Inkoolla puolestaan on edessä tiukka pohdinta siitä, miten se järjestää sosiaali- ja terveydenhuoltonsa vuoden 2013 alusta – vuoden kuluttua.

Inkoon valtuustossa jätettiinkin juuri aloite, jossa valtuutettujen enemmistö kehotti kunnanhallitusta kiirehtimään jatkoneuvotteluja Lohjan kanssa ja selvittämään ripeästi myös muita mahdollisuuksia terveydenhuollon järjestämiseen.

Inkoo on oikeastaan ilman omaa syytään joutunut hankalaan välikäteen. Eihän Lohja oikein voi neuvotella yhteistyöstä ennen kuin on selvää, missä sen rajat vuoden kuluttua kulkevat.

Hallituksen kuntauudistus mutkistaa asiaa entisestään. Vielä alkusyksystä Siuntiossakin ajateltiin, että jos kuntaliitosta ei tule, jatkettaisiin vain LOST-yhteistyötä niin kuin ennenkin. Kuntauudistuksesta on kuitenkin selvinnyt sen verran, että sen jälkeen Siuntio tai Inkoo tuskin jatkavat itsenäisinä kuntina. On aika luonnollista, että uusi Lohja haluaa katsoa ministeri Virkkusen uudet kuntakartat ennen terveydenhuoltoyhteistyöneuvottelujen harkitsemista.

Terveydenhoidon järjestäminen itse, mitä Siuntiossakin on väläytelty vaihtoehtona, on hyvin vaikea tie. Siuntiossa tunnutaan unohdetun, miten vaikeaa ennen LOSTia oli pitää terveysasema miehitettynä ja miten ostopalveluruljanssin pyörittäminen vaati jokavuotisia lisäbudjetteja. Kokemus osoittaa, että pääkaupunkiseudun työmarkkinoiden imusta on vaikea houkutella osaavaa väkeä näin länteen, varsinkin pieneen yksikköön. Ehkä osasyynä unohdukseen on, ettei Siuntiossa ole enää vuosiin ollut yhtään sosiaali- ja terveyssektorin viranhaltijaa. Viimeinen perusturvajohtajammekin vaikuttaa nykyään Kittilässä.

Siuntion valtuusto päättää 21.12. kuntaliitosasian uudesta käsittelystä. Toivon sydämestäni, että valtuutetuillamme on malttia hyväksyä jo saavutettu järkevä ratkaisu sen sijaan, että he varta vasten ajaisivat Siuntion samaan vaikeaan tilanteeseen, johon Inkoo on ajautunut.

Harri Haanpää
varavaltuutettu
Siuntion Vihreät

Siuntion kuntaliitosäänestyksestä

Siuntion valtuusto päätti keskiviikkona 9.11. hyväksyä Lohjan ja Nummi-Pusulan kanssa neuvotellun kuntaliitossopimuksen äänin 14-13. Äänestin itse vihreänä varavaltuutettuna puolesta. Kaiken kaikkiaan meno oli hurjempaa kuin Lohjalla kuukautta aiemmin esitetyssä Kuntaliitosoopperassa ja asiaan liittyy monia vauhdikkaita juonenkäänteitä.

Minulta on kysytty, miksi äänestin kuten äänestin. Tässä pohdintojani aiheesta.

Vielä syksyn alussa puhuttiin optimistisesti Siuntion jatkamisesta itsenäisenä, mutta kun kuntauudistuksesta on kuulunut yhä vahvempaa viestiä, nämä äänet ovat jääneet taka-alalle.

Keskiviikkona valtuustossa oli oikeastaan kaksi vaihtoehtoa: liittyä Lohjaan tai hylätä liitos ja lähteä tavoittelemaan liitosta Kirkkonummen suuntaan. Kirkkonummi-suunnassa on tiettyjä etuja. Siihen suuntaan lähtemisessä on myös hintansa ja riskinsä. Hintana se, että se epävarmuus, jossa Siuntio on vellonut viime vuodet, olisi jatkunut ja se, että huomattavasti pienen kunnan harvalukuisia virkamiehiä kuormittanut kuntaliitosprosessi menisi romukoppaan ja pitäisi aloittaa alusta. Tai että roikkuisimme vielä vuoden pari löyhässä hirressä kuntauudistuksen ratkaisuja odotellessa.

Riskeinä mm., että nykyinen Lohjan kanssa voimassaoleva sosiaali- ja terveydenhuoltoyhteistyö on irtisanottu päättymään vuoden 2012 loppuun eli ajateltuun kuntaliitoksen ajankohtaan. Ei ole itsestään selvää, mistä Siuntio olisi saanut terveydenhuoltonsa vuonna 2013. Olisiko ollut sopia Lohja-yhteistyön jatkumisesta, vaikka Siuntio suuntaa Kirkkonummelle? Olisiko Kirkkonummella ollut halua ja mahdollisuuksia aloittaa terveydenhuoltoyhteistyö noin nopealla aikataululla? Itse järjestäminen ainakin olisi ollut erittäin haastavaa, kun koko sote-henkilöstömme siirtyi Lohjan palvelukseen 2008 LOST-yhteistyön alkaessa. Muita riskejä on, että ei ole selvää, että Siuntio olisi saatu mitenkään siististi liitettyä Kirkkonummeen. Ainakin tähän asti Kirkkonummelta on vahvimmin kantautunut viestiä, että heille kyllä kelpaisivat Siuntion eteläosat, mutta Lohja voisi pitää pohjoisosat.

Tällaisia tekijöitä valtuutettumme joutuivat pohtimaan. Olisiko Kirkkonummi ollut niin paljon parempi vaihtoehto, että sitä kannattaa tästä hinnasta ja riskeistä huolimatta lähteä tavoittelemaan sen sijaan, että rakennetaan uusi kunta Lohjan kanssa voimassaolevan toimivan terveysyhteistyön päälle?

Eri tekijöitä eri tavoin painottamalla ja riskejä eri suuruisiksi arvioimalla voi päätyä eri tuloksiin. Minun omatuntoni ei sallinut lähteä niin riskialttiille polulle kuin sopimuksen hylkääminen olisi ollut.

VR:n lippujärjestelmäuudistuksesta ja rantaradasta

Helsingin Sanomat kertoo, että ministerit Heidi Hautala (vihr.) ja Merja Kyllönen (vas.) ovat saaneet VR:n selvityksen lippujärjestelmäuudistuksesta ja että VR:n lippujärjestelmää ruoditaan tarkemmin keväällä. Samalla pohditaan, pitäisikö jokin poistunut lipputyyppi palauttaa.

Eräs lippulaji, joka näissä pohdinnoissa saattaa jäädä vähemmälle huomiolle, on työmatkalippu. Siuntiossa on ollut käytäntönä, että kunta tukee kuntalaisten ostamia 30 päivän paikallislippuja 10 % osuudella. Uusi lippujärjestelmä on tehnyt tästä suhteettoman vaikeaa jo kuukausia aikaisemmin kuin järjestelmäuudistuksen muut epäonnistuneet vaikutukset alkoivat näkyä suurelle yleisölle.

Aiemmin kotipaikka-alennuksen saamiseen riitti, että kiikutti kerran kotipaikkatodistuksen VR:n myyntipisteeseen. Nykyään kotipaikkatodistuksen pitää alennuksen saamiseksi olla aina mukana lippua ostettaessa. Ennen lippuja voi ostaa alennettuun hintaan mistä tahansa VR:n lipunmyynnistä. Nykyään se onnistuu vain Kirkkonummen ja Karjaan asemilta. Tämä on todella epäkäytännöllistä, kun valtaosa siuntiolaisten työmatkoista päättyy Kirkkonummea idempänä ja Kirkkonummen aseman aukioloajatkin ovat mitä ovat. Tämä, yhdessä rantaradan sietämättömien luotettavuusongelmien kanssa, on todella koetellut junamatkustajien kärsivällisyyttä.

Vastaava käytäntö on ollut voimassa ainakin Siuntiossa, Inkoossa ja Karjaalla ja mahdollisesti muuallakin.

Arvaisin, että tässä täytyy olla kyse siitä, että uutta lipunmyyntitietojärjestelmää määriteltäessä on unohdettu kokonaan tämä lippulaji, ja siksi aiemman periaatteen mukaan lippujen myyminen vain käy todella vaikeaksi, kun järjestelmä ei sitä kunnolla tue.

Laajemmin asiassa on kyse siitä, että rantaradan junamatkustajien kärsivällisyys on kovalla koetuksella, kun junien kulku on epäluotettavaa (alle 70 % rantaradan junista on ollut ajoissa!) ja lipun ostamisesta on tehty suhteettoman vaikeaa. Olisi hienoa, jos rantaradan junamatkustajat saisivat edes jonkun hyvän uutisen.

Rantaradan luotettavuusongelmat eivät tietenkään koske vain Länsi-Uudenmaan paikallisliikennettä, vaan haittaavat myös kaukoliikennettä Turkuun, josta Helsinkiin matkustavat yhä enemmän käyttävät omaa autoa.

Rantaradan luotettavuutta käsittelevästä uutisesta löytyy mahdollinen ratkaisu, joka ei edes olisi ylettömän kallis toteuttaa:

Vi kan inte sätta in fler nya marginaler på kustbanan för det kullkastar hela trafiksystemet i och med att det finns så få mötesplatser för tågen, säger [VR:s punktlighetskoordinator] Blomqvist.

Rantaradan luotettavuuden parantamiseksi tarvitaan kohtaamispaikkoja, lyhyehköjäkin kaksiraiteisia osuuksia, erityisesti Kirkkonummen ja Karjaan väliselle yksiraiteiselle rataosuudelle. Nykyisellään junat voivat ohittaa vastaantulevat junat vain asemilla. Paikallisjunat ja kaukojunat puikkelehtivat toistensa ohi kellokoneistomaisella minuuttiaikataululla, ja kun jokin menee vikaan, korttitalo luhistuu. Kirkkonummelta itään raiteita on enemmän, eivätkä paikallisjunat liikennöi Karjaata lännemmäs.

Muuten olen sitä mieltä, että jos ylipäätään halutaan, että tässä maassa kehittyy jokin muukin kuin Helsingin seutu, tarvitaan vahvoja maakunnallisia keskuksia. Maakunnallisten keskusten kehittäminen taas välttämättä vaatii toimivat liikenneyhteydet Helsinkiin, jonka talousalue kuitenkin on maan veturi. Siksi koko maan runkorautatieverkosto on saatettava ajanmukaiselle tasolle pikimmiten. Rantaradasta on hyvä aloittaa.

Siuntion absoluuttinen nollapiste

Siuntion paikallispolitiikkaa on jo ainakin tämän valtuustokauden ajan jähmettänyt taustalla jauhava kuntaliitoskeskustelu. Pienenä, mutta kuvaavana esimerkkinä voidaan mainita, ettei ympäristösektorille – jolla nyt on kaikkiaan yksi Inkoon kanssa jaettu työntekijä – ole voitu palkata toista Inkoon kanssa jaettua työntekijää, vaikka budjetissa on siihen varattu määrärahat. Kunnan johto on näet katsonut viisaaksi odottaa ratkaisua kuntaliitoksista ennen kuntien välisen yhteistyön lisäämistä.

Nyt kuitenkin kunnan politiikka on saavuttanut absoluuttisen nollapisteen, jossa mikään ei enää liiku. Lohjan kanssa neuvotellusta kuntaliitossopimuksesta pidettiin neuvoa-antava kansanäänestys 25. syyskuuta, ja alun perin oli tarkoitus, että valtuustot päättäisivät asiasta 10. lokakuuta. Valitettavasti yhdistymisesityksestä annettiin kuntajakolain 7 § 2 mom mukainen kuulutus niin myöhään, että valtuustot pääsevät päättämään asiasta vasta 9. marraskuuta.

Tilanne on raastava. Päätöksenteon hetkeen on vielä toista kuukautta, ja tilanne on täysin jumissa. Valtiovallan kuntarakenneuudistuksesta on luvattu ensimmäiset luonnokset vasta joulukuussa. Ymmärrettävästi Lohjasta ei saa ennen kuntaliitospäätöksiä juuri mitään irti siitä, millä ehdoilla heidän kanssaan ehkä voisi jatkaa sosiaali- ja terveydenhoitoyhteistyötä, jos kuntaliitosta ei synny. Vielä keskusteluilmapiirikin on täysin tulehtunut; eräskin valtuutettu nimitti jo toista Strumoberführeriksi. Kunnanhallituksen esityslistalla 3. lokakuuta on rutiinipykälien lisäksi vain presidentinvaalien äänestämisestä päättämistä, ja valtuuston kokous 10. lokakuuta on peruttu käsiteltävien asioiden vähyyden vuoksi. Olisipa jo marraskuu, niin päästäisiin tästä löysästä hirrestä.

Tags: Siuntio, kuntarakenneuudistus, Godwin’s Law

Siuntion lausunto maakuntakaavasta

Siuntion kunnanhallitus antoi maanantaina 22.8. Uudenmaan maakuntahallitukselle lausunnon maakuntakaavaluonnoksesta. Tuleva maakuntakaava on sikäli tärkeä paperi, että siinä suunnitellaan Uudenmaan maankäyttöä kauaskantoisesti, tavoitevuotena 2035.

Siuntion osalta neljä aluetta on erityisen mielenkiintoisia, ja näistä keskusteltiinkin kokouksessa.

Siuntio haluaa jatkaa asemanseudun taajaman kehittämistä, kuten luonnollista onkin. Maakuntakaavaluonnoksessa taajama-aluetta esitettiin hiukan supistettavaksi, mutta Siuntio ei pitänyt tätä tarpeellisena.

Kaavaluonnoksessa kirkonkylää esitettiin merkittäväksi kyläksi, mutta kunnanhallitus haluaa kehittää aluetta taajamana. Kyläksikin merkittynä alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on tuettava asumisen ohella alueen luonteeseen soveltuvan elinkeinotoiminnan sijoittumista sekä parannettava kylän elinvoimaisuuden edellytyksiä, mutta taajamana mm. joukkoliikenteen sekä pyöräily- ja jalankulkuväylien kehittämisedellytyksiä on parannettava. Käytin puheenvuoron, jossa kysyin, tarkoitetaanko tätä, ja kävi ilmi, että kunnanhallituksen vahva yhteinen tahto on kehittää kirkonkylää nimenomaan taajamana. Ehkäpä joukkoliikenteen kehittäminen voisi alkaa aiemminkin esillä olleista aamuisista linja-autovuoroista, jotka liikennöisivät Lohjan ja Siuntion välillä, mm. syöttäen liityntäliikennettä rantaradan juniin.

Osaa Störsvikin alueesta esitettiin luonnoksessa merkittäväksi reservialueeksi, mikä tarkoittaisi, että sitä suunniteltaisiin rakennettavaksi suunnittelukauden loppupuolella. Tässä Siuntio piti reservialueeksi merkitsemistä tarpeettomana, kun alueille ollaan jo kaavoittamassa. Sen sijaan Siuntio katsoo, että osia alueesta tulisi merkitä tiivistettäväksi. Tiivistämismerkintä tarkoittaa kutakuinkin samaa kuin taajamamerkintä, mutta lisäksi tiivistettävää aluetta tulee kehittää joukkoliikenteeseen tukeutuvana. Störsvikin osalta voi olla haastavaa kehittää alueelle joukkoliikennettä, kun alue nykyisellään on valitettavan suuresti yksityisautoilun varassa, mutta on arvokasta, että kunta on valmis tarttumaan tähän haasteeseen.

Eniten keskustelua illan aikana syntyi maakuntakaavaluonnokseen Kirkkonummen ja Siuntion rajamaille merkitystä Kelan asemataajamasta, jota Siuntio päätti esittää poistettavaksi. Esitin, että kunta suhtautuisi asemaan positiivisemmin, mutta tämä kanta jäi vähemmistöön kokoomuslaisten, demarien ja sitoutumattoman ollessa aseman poiston kannalla. Jätin asiasta eriävän mielipiteen, sillä mielestäni päätös oli todella huono, ja sen perustelut kevyitä. Vaikka on sinänsä totta, että alueen rakentaminen on kunnallekin suuri investointi, raideliikenteeseen perustuva yhdyskuntarakenne on kuitenkin pitkällä aikavälillä edullinen ja ekologinen. Sitä paitsi maakuntakaavaan merkitseminen ei velvoita kuntaa rakentamaan aluetta, vaan lähinnä tarjoaa mahdollisuuden tarvittaessa tehdä niin: jatkossakin olisi kunnan asia päättää, haluaako se kaavoittaa.

Uudenmaan väkiluvun ennakoidaan lisääntyvän jopa 450.000:lla vuoteen 2035 mennessä. Voi hyvinkin olla, että näistä muutama tuhat olisi hyvä asuttaa Kelan aseman ympäristöön, ja tähän mahdollisuuteen on ehdottomasti syytä varautua jo nyt. On hiukan murheellista, että samaan aikaan kun useimmat kuntapäättäjät antaisivat amputoida itseltään raajoja saadakseen kuntaansa rautatien, Siuntiossa – jossa jo on rata – ei aivan täysin nähdä pitkäjänteisen raideliikenteeseen pohjautuvan kaavoituksen etuja.

Kunnanhallitus otti lausunnossaan kantaa myös siihen, että Siuntion tulee julistaa alueensa suunnittelutarvealueeksi. Taustana on se, että valtuuston hyväksymän maankäytön kehityskuvan mukaan tavoitteena on, ettei haja-asutusalueelle myönnettäisi enempää kuin 20 % rakennusluvista, mutta viime vuosina osuus on noussut jopa yli puoleen. Siten kunnanhallitus on suorastaan velvoitettu ryhtymään toimiin kehityksen hillitsemiseksi. Sinänsähän suunnittelutarvealueeksi julistaminen ei suoraan liity maakuntakaavaan, vaan on kunnan oma asia, mutta yhtä kaikki on hyvin ilahduttavaa, että kunnanhallitus osoittaa valmiutta tarttua ongelmaan.

Verkkokirjoittelusta ja nimimerkeistä

Oslon tapahtumien jälkeen verkkokeskustelu on jälleen noussut keskusteluun. Yle kertoo Erkki Tuomiojan esittäneen, että nettimaailmassakin ihmisten tulisi pääsääntöisesti esiintyä omalla nimellään, mikä jo merkitsevästi hillitsisi vihapuhetta. Eva Biaudet puolestaan pohtii, tulisiko lakia tiukentaa niin, että vihakirjoitteluun puututtaisiin aikaisemmin, ja katsoo myös, että median tulisi luopua nimettömänä käytävästä verkkokeskustelusta – tulisi toimia kuin yleisönosastoilla, joissa nimettömiä kirjoituksia julkaistaan vain poikkeustapauksissa.

Ennalta-arvattavasti tästä on noussut melkoinen älämölö sananvapauden ja yksityisyyden puolesta. Esimerkiksi Mikko Rautalahti tulkitsee Tuomiojan lausunnon lakiesitykseksi ja perustelee varsin hyvin, miksi verkkosivujen ylläpitäjien olisi käytännössä mahdotonta pitävästi varmistaa kirjoittajien henkilöllisyys. Hiukan on tosin vaikea ymmärtää, miksi henkilöllisyys pitäisi varmistaa noin huolellisesti; eihän niin tehdä sanomalehtien mielipidepalstoillakaan.

Omalla nimellä kirjoittamisen vaatiminen tuskin merkittävästi parantaa keskustelupalstojen ilmapiiriä. Omalla nimellä esiintymisen vaatimus vaikuttaa kyllä suureen osaan ihmisistä, mutta muutamakin keskustelija voi tuhota keskustelupalstan ilmapiirin. Aina löytyy muutama, jotka omalla nimelläänkin öyhöttävät ja karkottavat rakentavampaa keskustelua toivovat lukijat.

Huomion kiinnittäminen lakiin on sekin harhapolku. Kiinnittämällä liikaa huomiota lakiin – tai keskustelupalstan sääntöihin – syntyy paljon keskustelua siitä, mikä on sallittua ja mikä ei, ja saadaan taatusti keskustelu löytämään riman matalin kohta.

Ainoa ratkaisu on, että media alkaa suhtautua verkkokirjoitteluun yleisönosaston tavoin, ja hyväksyy ainoastaan keskustelua eteenpäin vievät, valitsemansa linjansa mukaan riittävän asialliset kommentit. Anil Dash kirjoitti hiljattain aiheesta mainion kirjoituksen If your website’s full of assholes, it’s your fault. Jaan täysin Dashin näkemyksen siitä, että keskustelun ylläpitäjä on vähintäänkin moraalisessa vastuussa lukijoille siitä, millaisen kirjoittelun palstallaan sallii. (Lukemisen arvoinen on myös hänen jatkokirjoituksensa If your website’s full of anonymity, that might be okay.)

Viime kädessä kirjoitusten arviointi on aina subjektiivista, eikä mikään ohjenuora tai säännöstö voi korvata ihmisen subjektiivista arviota. Joku voi pitää tätä mielivaltana, ja riippuen keskustelupalstan valvonnan toteutuksesta se saattaa sitä ollakin. Sananvapauden rajoittamisen kanssa sillä on kuitenkin varsin vähän tekemistä; ei sananvapaus ole koskaan tarkoittanut sitä, että kuka tahansa voisi milloin tahansa vaatia mitä mediaa tahansa julkaisemaan mitä tahansa.

Yllämainitun jutun mukaan Biaudet sanoo aikovansa jatkaa syksyllä median kanssa keskustelua siitä, mikä on niiden suhtautuminen asiattomaan kirjoitteluun. Ajatus on oikeansuuntainen. Lähtökohtaisesti ei tulisi kuitenkaan harkita sääntelyä, vaan mediatalot pitäisi saada ymmärtämään, että samalla tavoin kuin lehdet voivat profiloitua eri lukijakunnille ja kilpailla lukijoista, verkkosivut voivat profiloitua erilaisille kirjoittajaryhmille ja kilpailla kirjoittajista – ja tämä profiloituminen tapahtuu viime kädessä keskustelupalstan sääntöihin ja ylläpitoon panostamalla.

Degrowth vai vihreä kasvu?

On yhä ilmeisempää, että maapallo ei kestä ihmiskunnan nykyistä kuormitusta. Ilmastonmuutos on jo alkanut järkyttää ekosysteemejä, ja luonnon monimuotoisuus hupenee. Etenkin valtameret ovat tuhon partaalla.

Samaan aikaan nykyinen globaali talousjärjestelmä perustuu jatkuvalle talouskasvulle, ja talouskasvun myötä ympäristön kuormitus vain lisääntyy. Jos talouskasvu yskii, valtioiden talous horjuu, syntyy työttömyyttä ja monenlaista inhimillistä kärsimystä. Miten tämä ristiriita on ratkaistavissa?

Tim Jackson tarkastelee aihetta hiljattain suomennetussa kirjassaan Hyvinvointia ilman kasvua – rajallisen planeetan taloustiede. Hänen argumenttinsa on hyvin karkeasti ottaen seuraava. Ehrlichin yhtälön mukaan ihmisen aiheuttama ympäristön kuormitus voidaan esittää kaavamuodossa

I = P · A · T

missä P on väestön määrä, A henkeä kohti laskettu bruttokansantuote ja T tuotannon aiheuttama ympäristörasitus. Rajallisessa maailmassa I ei voi kasvaa rajatta. Jotta elintaso voisi nousta resurssien kulutuksen kasvamatta, resurssitehokkuuden tulisi parantua riittävän nopeasti, että se kompensoi sekä elintason nousun että maailman väkiluvun odotettavissa olevan lisäyksen – tai nykytilanteesta lähtien jopa nopeammin, sillä resurssien kokonaiskulutus ylittää nykyisellään maapallon kantokyvyn 40 %:lla.

Jackson ei kertakaikkiaan pidä näin suurta resurssitehokkuuden lisäystä mahdollisena. Maailmantalouden hiili-intensiteetti on kylläkin laskenut vuoden 1970 vähän yli yhdestä kilosta dollaria kohti 770 grammaan vuonna 2006, mutta maailman hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet vuodesta 1970 jopa 80 %. Perusmetallien tuotantomäärissä ei edes näy tehostumista, vaan niiden kulutus on viime aikoina kasvanut käsi kädessä maailmantalouden kanssa, välillä hitaammin, välillä nopeammin. Kun ei ole uskottavaa, että talouskasvu voitaisiin kompensoida resurssitehokkuuden paranemisella, jäljelle jää vain talouskasvusta luopuminen, degrowth.

Degrowth on viime kädessä teknologiapessimistinen tulevaisuudennäkemys. Oras Tynkkynen puolestaan edustaa optimistisempaa näkemystä: kirjoituksessaan Leo Straniuksen blogissa hän käyttää valaistuksessa tapahtunutta valtavaa kehitystä esimerkkinä perustellessaan teknologiaoptimistista näkemystään ja arvioi, että teknologian potentiaali on huikea – osin huikeampi kuin osaamme vielä kuvitellakaan. Se ei kuitenkaan yksin riitä, vaan tarvitaan myös rakenteellisia muutoksia ja kohtuutta.

Tim Jacksonin teknologiapessimismi ja Oras Tynkkysen teknologiaoptimismi näyttävät ensi silmäyksellä kovin vastakkaisilta näkemyksiltä. Ei välttämättä kuitenkaan ole kovin hedelmällistä arvuutella, kumpi on oikeammassa. Kun luonnon resurssit ovat rajalliset, meidän on joka tapauksessa viisasta pyrkiä vähentämään resurssien kulutusta. Jos tekniikan resurssitehokkuus kehittyy erityisen nopeasti, saamme vähenevästä resurssien kulutuksesta huolimatta aikaan vielä talouskasvuakin.

Kuten EU:n ympäristökomissaari Janez Potočnik olisi perjantaisessa puheessaan teollisuusministereille sanonut, resurssitehokkuus ei ole valinta, vaan välttämättömyys. Sen voimme valita, haluammeko kehittää sitä nyt vai vasta sitten, kun kriittiset resurssit ovat lopuillaan ja kalliita. Tämän päivän megatrendi on, että halpenevien resurssien aika on ohi. There will be no growth if it is not green growth.

Potočnik toteaa, että vihreä kasvu on ainoa tapa tavoitella talouskasvua, mutta ilmoittaa lukeutuvansa teknologiaoptimisteihin. Hän ei kuitenkaan usko yksin innovoinnin riittävän ongelman ratkaisemiseen, vaan toteaa, että kilpailukykymme turvaamiseksi joidenkin resurssien hintojen on noustava, ja meidän on alennettava kulutustasoamme.

Tarvitaan johdonmukaista ja määrätietoista politiikkaa, jolla resurssien ylikäyttöä hillitään. Politiikan on oltava niin vahvaa, että se luo turvallisen pohjan yritysten ja yksityisten ihmisten investoinneille. Vain siten siirtymä resurssitehokkaaseen talouteen voi olla mahdollinen.

Voi toki käydä niinkin, että resurssitehokkaaseen talouteen panostamisesta huolimatta talous ei lähde kasvu-uralle vaan tasaantuu tai kääntyy jopa laskuun. Ei senkään tarvitse katastrofi olla; sellaisessa yhteiskunnassa hyvinvointia on vain mitattava jollakin aivan muulla kuin talouskasvulla.

Kiinan rikkipäästöistä ja ilmaston lämpenemisestä

Viime päivinä on uutisoitu tutkimuksesta, jossa tarkastellaan ilmaston lämpenemisen yhteyttä Kiinan rikkipäästöihin. Mm. YLE kirjoittaa: "Bostonin yliopiston tutkimuksen mukaan Kiinan hiilivoimaloista on hiilidioksidipäästöjen ohella päässyt ilmaan niin paljon rikkiyhdisteitä, että ne ovat kyenneet estämään maapallon lämpenemisen." Mutta kun katsoo maailman keskilämpötilan kehitystä, lämpeneminen ei varsinaisesti näytä pysähtyneen, kun 2000–2009 on lämpimin vuosikymmen mittaushistoriassa (kuva on Wikipediassa suurempanakin).

Onneksi Gristin jutusta löytyi linkki itse tieteelliseen artikkeliin (jonka kirjoittajista yksi muuten on Heikki Kauppi Turun yliopistosta). Sen johdannon ensimmäinen kappale kuuluu:

Given the widely noted increase in the warming effects of rising greenhouse gas concentrations, it has been unclear why global surface temperatures did not rise between 1998 and 2008.

No joo. Tarkastelun aloittaminen vuodesta 1998 on skeptikoiden suosima kikka, ja jos tarkasteltaisiin lämpötilan kehitystä vaikka vuodesta 2000 vuoteen 2010, asia näyttäisi aika erilaiselta. Kun tarkastelun aloittaa poikkeuksellisen lämpimästä vuodesta, herkästi käy niin, että lyhyellä aikavälillä näyttää siltä, ettei lämpenemistä ole tapahtunut, ja jos tarkastelun aloittaa melkeinpä mistä muusta vuodesta tahansa, nouseva trendi on selvä. Harmi vain, että maailman ilmastoskeptikot lopettavat lukemisen tähän ja riekkuvat, että minähän tiesin, ettei ilmasto mihinkään lämpene, salaliittoa kaikki tyynni.

Jospa vain lukisimme artikkelin johdannon kaksi seuraavaa virkettä:

We find that this hiatus in warming coincides with a period of little increase in the sum of anthropogenic and natural forcings. Declining solar insolation as part of a normal eleven-year cycle, and a cyclical change from an El Nino to a La Nina dominate our measure of anthropogenic effects because rapid growth in short-lived sulfur emissions partially offsets rising greenhouse gas concentrations.

Siis oleellisesti ottaen maapallo ei ole lämmennyt aikavälillä 1998–2008, koska tälle aikavälille sattuneet auringon aktiivisuuden väheneminen (osana auringon tavanomaista 11 vuoden kiertoa), vuoden 1998 poikkeuksellisen voimakkaan El Niñon hiipuminen ja nopeasti lisääntyneiden rikkipäästöjen lyhytikäinen vaikutus peittivät ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpenemisen.

Mutta auringon aktiivisuus vaihtelee, uusia El Niñoja ja La Niñoja tulee ja menee, ja rikkipäästöt poistuvat pian ilmakehästä.

Auringonpilkuista ja ilmaston lämpenemisestä

Jokin aika sitten uutisissa kerrottiin tutkimustuloksesta, jonka mukaan auringon aktiivisuus olisi vähenemässä, mikä saattaisi aiheuttaa ilmaston rajun viilenemisen. Tutkimusta kehuttiin mullistavaksi ja yllättäväksi, ja sitä tuleva pieni jääkausi tietenkin olisikin. Ajatus kulki jokseenkin niin, että auringon aktiivisuus saattaa olla hiljenemässä muutamiksi vuosikymmeniksi, ja viimeksi kun auringonpilkut katosivat muutamaksi vuosikymmeneksi, elettiin pientä jääkautta ja koettiin ankaria talvia ja vaikeita katovuosia.

On mielenkiintoista, että eräs ilmastoskeptikoiden suosikkiargumenteista on ollut, että ilmastonmuutos aiheutuisi auringon aktiivisuuden lisääntymisestä eikä ihmisen toimista. Tässä taas argumentti tuntuu kuuluvan niin, että ihmisen toimilla ei ole merkitystä, sillä auringon aktiivisuuden väheneminen tuo meille kuitenkin pienen jääkauden.

On totta, että auringon aktiivisuus vaikuttaa jonkin verran maapallon lämpötilaan. Maunderin minimi 1645-1715 on ajanjakso, jolloin auringon aktiivisuus oli pitkään hyvin alhaisella tasolla. Se ajoittuu päällekkäin pienen jääkauden kanssa, olkoonkin että pienen jääkauden alku- tai loppuvuodesta ei Wikipedian mukaan vallitse yksimielisyyttä, koska tilanne on vaihdellut eri puolilla maailmaa. Pienen jääkauden aikana oli useita hyvin ankaria talvia ja joitakin pahoja katovuosia.

Skeptikkojen alkuperäinen argumentti, että auringon aktiivisuuden lisääntyminen olisi aiheuttanut maapallon lämpenemisen, kaatuu siihen, että vuodesta 1980 lähtien auringon aktiivisuus on vähentynyt, mutta maapallo vain lämpenee. Toisaalta, vaikka auringon aktiivisuus putoaisi Maunderin minimin tasolle, tällä olisi vain parin asteen kymmenesosan vaikutus maapallon lämpötilaan, kun ihminen toimillaan lämmittää maapalloa jo lähivuosikymmeninä usealla asteella. Uutisointi tutkimustuloksesta vaikuttaakin täysin ylimitoitetulta: auringon aktiivisuuden väheneminen enintään hiukan hidastaa ihmisen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä.

Voikin pohtia, että jos muutaman asteen kymmenesosan pudotus maapallon lämpötilaan sai aikaan pienen jääkauden, jota muistellaan vielä vuosisatojen päästäkin, mitä mahtaakaan saada aikaan tuleva muutaman asteen lämpeneminen. Lohdullista on, että IPCC:n eri päästöskenaarioiden ero on monta kertaa suurempi kuin pienen jääkauden aiheuttama notkahdus maapallon lämpötilassa – sillä on todellakin merkitystä, millaista ilmastopolitiikkaa tehdään.

Vaalitapa: Suomen kiistelty uusi vaalilaki

Yksi hallitusneuvotteluissa käsiteltävistä aiheista on uusi vaalilaki, joka on äänestetty lepäämään ja joka uuden eduskunnan tulee vielä vahvistaa, jotta se tulee voimaan. Mutta millaisesta vaalitavasta oikein on kyse?

Edellisessä kirjoituksessani kirjoitin kaksois-Pukelsheim-vaalitavasta, jonka tulos on kauniisti suhteellinen sekä puolueiden kannatuksen että vaalipiirien suhteen. Se olikin yksi vaalitavoista, joita harkittiin Suomen uutta vaalilakia laadittaessa. Kaksois-Pukelsheimia pidettiin kuitenkin liian mutkikkaana, joten päädyttiin allakuvattuun vaalitapaan. Myös uusi vaalilaki on samalla tavoin suhteellinen sekä puolueiden kannatuksen että vaalipiirien suhteen.

Uudessa vaalilaissa lasketaan ensin valtakunnallisten äänten perusteella, montako paikkaa kunkin puolueen tulee saada. Tämä lasketaan tutulla d’Hondtin menetelmällä, ja paikkoja jaetaan 199 – Ahvenanmaan yksi paikka käsitellään erikseen.

Kun on laskettu, kuinka paljon paikkoja kukin puolue saa valtakunnallisesti, paikat jaetaan eri vaalipiireihin. Kukin puolue saa jokaisesta vaalipiiristä paikkoja sen mukaan, kuinka suuren osuuden äänistään he ovat saaneet sieltä. Jos nyt vaikkapa perussuomalaiset olisivat valtakunnallisesti saamassa 39 paikkaa, ja kuvitellaan, että he olisivat saaneet Varsinais-Suomessa 10 % äänistään, he saisivat Varsinais-Suomesta 3,900 paikkaa. Heille jaettaisiin ensin kokonaiset paikat, 3 kappaletta, ja loput 0,900 paikkaa jäävät pyöristyspaikkajakoon.

Kun kokonaiset paikat on jaettu, jäljelläolevat paikat jaetaan murto-osien mukaisessa järjestyksessä suurimmasta alkaen. Perussuomalaisten 0,900 Varsinais-Suomessa olisi varmaankin lähellä listan kärkeä; sen kohdalle tultaessa he saisivat lisäpaikan Varsinais-Suomesta. Kun puolue saa koko valtakunnallisen paikkakiintiönsä täyteen, sille ei jaeta enempää paikkoja. Jos käy niin, että puolue olisi saamassa pyöristyspaikan vaalipiiristä, jonka kaikki paikat on jo jaettu, puolue saakin sen sijaan pyöristyspaikan listalla seuraavasta vaalipiiristään. Näin jatketaan, kunnes kaikki paikat on jaettu.

Menetelmä on varsin yksinkertainen, ja suhteellisuus toteutuu sekä puolueiden kannatuksen että vaalipiirijaon suhteen. Sen käyttöönotto ratkaisee myös välittömästi nykyisen vaalijärjestelmän keskeiset puutteet, vaalipiireittäin vaihtelevan vaalikynnyksen ja äänioikeuden epäyhtäläisyyden.

On keskusteltu paljon siitä, että nykyisessä vaalijärjestelmässämme eri vaalipiireissä asuvat ovat eriarvoisessa asemassa, kun Uudellamaalla puolue saa yhden ehdokkaan läpi alle 3 % kannatuksella, kun Pohjois-Karjalassa äänikynnys asettuu yli kymmeneen prosenttiin. Uudessa vaalilaissa on valtakunnallinen 3 % äänikynnys.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt, ettei perustuslain edellyttämä äänioikeuden yhtäläisyys toteudu. Vaalitapoja voidaan arvioida laskemalla jälkeenpäin, kuinka suuren murto-osan yhdestä kansanedustajasta kukin äänestäjä äänellään sai läpi; yhtäläistä äänioikeutta toteuttavassa vaalitavassa äänien tulisi tietenkin olla mahdollisimman tasavahvoja. Meillä käytössä oleva d’Hondtin järjestelmä pienine vaalipiireineen suosii äänestäjiä, jotka äänestävät suosittuja puolueita, sillä kukin heistä saa äänellään suuremman osan kansanedustajasta eduskuntaan – äänioikeus on yleinen ja yhtäläinen, mutta toisten ääni on yhtäläisempi kuin toisten. Itse asiassa Baijerin perustuslakituomioistuin tuomitsi taannoin tällaiset vaalitavat sikäläisen perustuslain vastaisiksi. Suomessa meillä ei ole perustuslakituomioistuinta, vaan meidän pitää luottaa asiasta päättävien poliitikkojen valistuneisuuteen.